Räätälöimme
retket ryhmäsi/yrityksesi toiveitten mukaan.
Esimerkkejä mahdollisuuksista:
Risteily Virtain -
Ruoveden vesillä, selillä ja kauniissa
saaristossa. Matkustajamme voivat seurata maisemien
vaihtumista salongin suurista ikkunoista tai kiivetä
ulos aurinkokannelle. Myös kahvion ikkunoista on
näkymät sivulle tai eteenpäin. Laivassa
on hyvät tilat. M/S Kimalle on rekisteröity 72 sis. miehistö 2 henk. Salongissa pöytäpaikkoja 40, Baarissa 12 ja yläkannella 30 henkilölle. A-oikeudet.
Luontoretkeen voi kuulua maihinnousu johonkin saareen, lintujen
kiikarointi pesimäaikaan tai muu luonnon havainnointi.
Maihinnousuun voi liittyä mato-ongella saatujen kalojen
tai ostolohen paistaminen nuotiolla. Matkakohteena voi olla esim.Pajusen Erä-ja luontokeskus.
Taide- ja
kulttuuriretkeen voi sisällyttää Virtain
perinnekylän sekä Virtain samoin kuin Ruoveden
laivarannan lähellä olevat kohteet; I.K.
Inha-näyttelyn Jäähdyspohjan kylätalossa, sen
läheisessä Virtain Pensionaatissa ja perinteikkäässä
Torisevan kahvimajassa; modernin taiteen näyttelyn
Taide-Nuuttilassa sekä monet museot, muistomerkit ja
muinaishaudat. M/S Kimalle voi myös käväistä Syrjän
vesillä paikassa, jossa I.K. Inhan mökki
"Kimalle" aikoinaan sijaitsi.
Ruokailu
Laivassa on kahvio, jossa on tarjolla kuumaa kahvia, pientä purtavaa.
A-oikeudet.
Laivassa on mahdollista
järjestää myös ruokailu. Ruoka valmistetaan
etukäteen tilauksesta ja tarjoillaan laivalla
höyryävän kuumana. Mahdollista on myös ruokailla
jossakin matkanvarrella olevassa kohteessa, esim. Haapamäen Maatilamatkailussa tai Perinnekylän ravintoloissa.
RISTEILYT
M/S Kimalle tarjoaa yrityksille, seuroille ja muille ryhmille mahdollisuuden omiin risteilyihin Näsijärven pohjoisosien kauniilla vesillä. Voidaan tehdä risteilyjä myös muihin kohteisiin
toivomustenne mukaisesti. Risteilyn hinta määräytyy kulkuajan, odotusajan sekä noutomatkan perusteella: Kulkuaika 1. h/380 €, seuraavat tunnit 190 €, Odotusaika: 50 €/h,
Noutomatka veloitetaan matkaan kuluvan ajan mukaan 60 €/h
Teemaristeilyt ja kesäretket 2011
Kesä 2011 risteilyt tulostettava esite (pdf)
Tuomo Jartti
puh: 044 345 0406
email:posti@laivanuuttila.net